Emolehmätila ja eläintenkouluttajat osa 1.

Olimme siis käymässä läheisellä angus-karjaa kasvattavalla emolehmätilalla luokkani kanssa tutustumassa tilan toimintaan ja keskustelemassa erilaisista parannusvaihtoehdoista toimivuuden kannalta.

Ennen kuin pystyn aloittamaan kertomusta minun täytyy tehdä teille termit tutuiksi:

ABERDEEN ANGUS:

Aberdeenin ja Anguksen kreivikunnista, Skotlannista, lähtöisin oleva mustaturkkinen lihakarjarotu. Se on nupo, eli sille ei kasva sarvia lainkaan ja se on vanhin Suomeen tuotu lihakarjarotu. Se on suosittu nimenomaan emolehmätiloilla, koska vasikointi on sille helppoa ja se huolehtii poikasistaan erityisen hyvin. Se on myös hyvin sopeutumiskykyinen ja pärjää mitä erilaisimmissa olosuhteissa hyvin, aina Australian helteistä Suomen pakkasiin.

EMOLAHMÄTUOTANTO:

Emolehmätuotannossa emolehmä synnyttää, hoitaa ja imettää vasikkaa aina puolivuotiaaksi asti ennen vieroitusta. Emän maitoa ei lypsetä missään tuotannon vaiheessa vaan vasikka hyödyntää itse kasvuunsa joka tipan.  Vieroitetut vasikat menevät joko lopputeuraskasvatukseen, emolehmäkasvatukseen tai siitossonneiksi.

Oli todella kaunis pakkaspäivä. Aurinko paistoi ja taivas oli pilvetön. Ja kylmä tunkeutui ensimmäisen viiden minuutin aikana muka niin huolella valittujen vaatteiden alle. Varpaita kipristi, poskia nipisti. Mutta maisemat olivat upeat!

Hattivattien marssi ja 2x 1200kg siitossonnia ;)

Aivan ensimmäiseksi kiersimme tilalla ja omistaja esitteli meille paikkoja. Näimme emolehmät ja siitossonnit, mutta työsarkamme löytyi vieroitettujen vasikoiden luota.

Lihatuotantoon kasvatettavia vasikoita punnitaan kyseisellä tilalla lähes kuukausittain, jotta tilallinen pysyy mukana siinä kuinka ne kasvavat. Karja ohjataan kujia pitkin käsittelyhäkkiin, jossa punnitus, kuin myös hoitotoimenpiteet tapahtuvat. Käsittelyhäkeistä ja kujista saa enemmän tietoa tutustumalla Temple Grandiniin.

Googlesta napattu kuva käsittelyhäkistä. En saanut navetalla otettua siitä nimittäin kunnon kuvaa hämärän valaistuksen takia. Häkin sivut aukeavat ja lehmän pää lukittuu häkin etuosaan. Häkissä on puristusominaisuus, joka rauhoittaa eläintä, eli se toimii samalla periaatteella kuin kissojen ja koirien thundershirtit.

Meidän tehtävämme tilalla oli siis miettiä kuinka karja saataisiin kulkemaan jouhevammin käsittelyhäkkiin.

Saimme kunnon tunnun tilantöihinkin päästessämme itse kokeilemaan punnitusta muutamilla yksilöillä. Paino vaihteli 300-400kg välillä.

Ensimmäisenä päivänä testasimme pienten muutosten vaikutusta karjaan. Päällystimme kujat muodostavat portit pahvilla ja koetimme asettaa valot niin, että kujalla olisi mahdollisimman vähän suuria varjoja ja voimakkain valo tulisi kujan päästä, ettei edessä olisi liian pimeää. Pahvi estäisi nautoja näkemästä suurta kouluttajajoukkoamme tai muita ulkopuolisia häiriöitä. 

Aluksi liikenne kujalla sujui ilman ongelmia, mutta jonkin ajan kuluttua pari nautaa pysähtyi eikä suostunut enää jatkamaan eteenpäin. Löysimme parikin epäkohtaa suunnittelustamme.

Ensinnäkin nykyisten valojen asettaminen niin, ettei suuria varjoja muodostuisi oli mahdotonta. Toisekseen mutka kujalla oli liian jyrkkä, naudat eivät hahmottaneet ajoissa, että kuja jatkuu pidemmälle kuin mutkaan saakka ja kolmannekseen juuri ennen käsittelyhäkkiä, jonka eteen edelliset mullikat olivat pysähtyneet, pehkujen alta paistoi paljas lattia, joka kiilsi lamppujen takia.

Lehmillä on huono syvyysnäkö, joten ne eivät välttämättä hahmota mikä maassa oleva, kiiltävä asia on. Onko se pudotus? vettä? Liukasta? Vai pelkkää lattiaa? Ne pysähtyvät. Kieltäytyvät liikkumasta.

Näin suurikokoisten, ihmisen käsittelyyn melko tottumattomien eläinten kanssa on aina työturvallisuusriski joutua lähikontaktiin ahtaassa tilassa. Esimerkiksi käsittelyhäkkiin takalistosta työntämisen merkeissä. Katsellessamme tilan omistajan voimannäytettä 400 kiloisen sonnivasikan takana meille kaikille kävi aika selväksi syy, miksi he ovat niin avoimia uusille ajatuksille ja toimintatavoille.

Lapioimme hiukan purua lattian peitoksi ja asiat alkoivat jälleen sujua hiukan lennokkaammin. 

Päivä kului nopeasti ja seuraavaa päivää varten meillä oli jo ajatuksia ja suunnitelmia. Luokassa teimmekin muutaman luonnoksen tilanomistajalle ehdotelmistamme.

Tässä käsittelytilanohjapiirros silloin kun kävimme siellä.

Tässä ehdotelmamme.

Seuraavana päivänä palasimme tilalle. Tällä kertaa meitä oli huomattavasti pienempi joukko, vain kuusi kouluttajaa, joista viisi meitä opiskelijoita, sekä opettajamme Harri, eikä tilanomistajakaan ollut paikalla. Toisaalta päivän ohjelmammekaan ei ollut samanlainen kuin edellisenä päivänä. Tällä kertaa olimme kouluttajia, eli omassa elementissämme.

Tilan karja ei siis ole kovin tottunutta käsittelyyn. Kun saavuimme syöttöpöydälle, (korjatkaa jos käytän väärää termiä) väisti karja meitä melko tehokkaasti, liikkumisemme tuli siis olla todella rauhallista ja turhan höpöttelyn sai jättää navetan ulkopuolelle, kuten aina koulutustilanteissa. Testattuamme toimiiko vahvisterehumme, eli syövätkö naudat mielellään tarjoamaamme jauhoa, ryhdyimme sheippaamaan eläimiä laskemaan päätään alas.

Käytös saattaa kuulostaa turhalta opetettavalta, mutta se tulee osoittautumaan varsin hyödylliseksi tulevaisuudessa päästessämme kouluttamaan karjalle kunnolla häkkikäytöstä. Lehmät, aivan kuten hevosetkin, nostavat säikähtäessään päänsä korkealle ilmaan. Käsittelyhäkissä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, joten opetimme eläimille vaihtoehtoista käytösmallia.

Nauta on todella nopea oppimaan, kuten saimme huomata. Oikeastaan voin sanoa, että nautojen ja kanojen kouluttamisen jälkeen en voi ymmärtää kuinka hidas koira onkaan tajuamaan asioita. Pian kaikki rohkeimmat yksilöt, joita olimme päässeet opettamaan, tarjosivat päänsä laskemista ja päätimme kokeilla muiden hyödyllisten taitojen opettamista, jotka saattaisivat auttaa meitä tulevaisuudessa.

Ensiksi ryhdyimme totuttamaan eläimiä käsittelyyn. Samalla kun syötimme nautoja, aloimme myös liikutella käsiämme rauhallisesti, hiljalleen nopenevalla tahdilla, niiden ympärillä, kunnes lopulta kosketusten kautta saatoimme jo ottaa eläintä kaulan sivusta kiinni ja nipistää ilman että se reagoi korvien heilautusta kummoisemmin. Näin valmistelimme niitä verikokeiden ottoon ja rokotuksiin. 

Tästä siirryimme targettityöskentelyyn, jossa naksuttelimme lehmiä koskemaan turvallaan muovikanisteriin. Eläintarhoissa villieläimiä liikutellaan yleensä paikasta toiseen juurikin tällä tekniikalla. Eläin on opetettu koskettamaan jotain tiettyä kohdetta ja se lähtee automaattisesti kohteen luo sen nähdessään. Vaaratilanteilta vältytään, eivätkä eläimet kesyynny liiaksi.

Pakko jälleen kehua nautakarjaa, ne ovat uskomattoman hyviä targettityöskentelijöitä. En ole koskaan nähnyt yhtä nopeasti juonesta kiinni saavia eläimiä. Ellei kanoja lasketa, mutta ne ovatkin ihan omaa luokkaansa.

Eli opettaminenhan tapahtuu aivan samalla tavalla millä tahansa eläimellä. Ensireaktiosta, yleensä kohteen haistelu, naksautetaan ja palkataan. Tämän jälkeen kaikesta mielenkiinnoista ja eleistä kohteen suuntaan naksutellaan ja kriteeriä nostetaan tasaisesti eläimen edistymisen mukaan kunnes se ymmärtää koskettaa kohdetta. Kohdetta voidaan tässä vaiheessa alkaa siirrellä eri paikkoihin, niin alas kuin ylös, sivuille ja eteenpäin ja naksutellaan kun eläin liikkuu kohteen mukana kyetäkseen koskettamaan sitä. Kosketus aikaa voidaan myös haluttaessa hiljalleen pidentää.

Huomioitavan arvoisista asioista, joita kouluttaja ei välttämättä tule ajatelleeksi voisin mainita muutamia. 

1. Naksutinkoulutus on tekniikkalaji, ole selvillä siitä mikä osa liikkuu milloinkin. Namikäsi ei koskaan liiku ennen naksahdusta tai sen aikana!
2. Kun koulutus loppuu targetti/vihje katoaa samantien, eikä jää eläimen näkyville lojumaan.
3. Pidä aluksi vahvistetiheys riittävän korkeana, palkkaa pienistä onnistumisista. Sopiva tiheys palkkojen antamiselle olisi aluksi vaikka 10/30s, eli kymmenen namia kolmessakymmenessä sekunnissa.
4. Jos eläin ei etene koulutuksessa on kriteerisi liian korkea tai tekniikkasi mättää.
5. Heti kun homma käy tunteelliseksi, oli tunne sitten turhautuminen tai ilo, pidä tauko kouluttamisesta.

Näillä ohjeilla kouluttelimme siis nautakarjaa. 17.2 menemme tilalle uudestaan katsomaan onko muutoksia tullut ja josko pääsisimme ahertamaan häkkikäytöksen parissa.

Siitä päivityksiä tulevaisuudessa. 

Samoin tiedossa on päivitys operantin ehdollistamisen workshop 2:sesta, tutummin kana workshopista, jonka suoritin viikko sitten. Sekä pientä koira-asiaa omasta arjestani, perheemme kokoonpanon mahdollisesti muutuessa hiukan. 

Teaser tulevasta koira-arki-päivityksestä ;)